Uuden-Seelannin viinit ja Kottabos olympialaiset

Uuden-Seelannin viinit ja Kottabos olympialaiset

Perjantaina 4.9.23 seuramme järjesti Uuden-Seelannin viinien pruuvin sekä Kottabos olympialaiset.

Yhteensä 55 osallistujaa mukaan lukien 16 hlöä Oravaisten viiniseurasta ja 4 Uudenkaarlepyyn viiniklubista nauttivat ennen Kottabos-kilpailua piristävän, hedelmäisen ja hiukan leipämäisen Akarua Brut NV kuohuviinin Central Otagosta Uuden Seelannin etelä-saarelta. Sää oli ihanteellinen, ja ensimmäistä kertaa v. 2018 jälkeen pystyttiin viemään Kottabos-turnauksen päätökseen.

Yllätys oli suuri, kun illan viiniesittelijän Outi Jakovirta otti voiton tiukan ja jännittävän pudotuskilpailun neljännellä kierroksella.
Kiertopalkinto, seuran kunniajäsenen Fritz Jakobssonin maalauksella koristeltu suurikokoinen kylix, on näin ollen uusiseelantilaisessa hallinnassa ainakin seuraavan vuoden.

Kilpailun jälkeen seurasi uusiseelantilaisten viinien pruuvi. Kaikki muut oli hankittu Alkon valikoimasta, paitsi yksi jonka Outin toi omasta kellaristaan. Hawke’s Bayssä asuva Outi on freelancer enologi joka hyödyntää eteläisen- ja pohjoisen pallonpuoliskon päinvastaiset vuodenajat, ja näin pystyy työllistämään itsensä kahdessa sadonkorjuussa vuoden aikana sekä viemään oppeja maanosasta toiseen.

Uudessa-Seelannissa viinituotanto ei ole yhtä tiukasti säännelty kuin esim. Euroopassa, mikä luo enemmän vapauksia kokeilla eri menetelmiä ja ratkaisuja esim. rypäleiden hankinnan ja valmistusprosessin suhteen. Siellä vallitsee ”No problems – only solutions” -henki. Omaa valmistusta varten voi ostaa rypäleitä muualta kuin omalta viinialueelta taikka vuokrata kokonaisia tarhoja. Outi myy viininsä Suomeen yrityksensä Three Barrell Project Oy:n kautta, ja samanaikaisesti toimii viinintekijänä eri toimeksiantajille, jotka vievät tuotteensa globaaleille markkinoille.

Pruuviviinit muodostivat edustavan läpileikkauksen Uuden Seelannin viinipaletista.

Viinipruuvin jälkeen nautimme kreikkalaishenkisen buffetin, sisältäen focacciaa, eri salaatteja sekä broiler-stifadon, lohkoperunoiden ja tzatsikin kera. Ruokaviineinä toimivat pruuviviinit sekä kreikkalainen Monemvasia Dry Red Wine 2005 seuran kellarista.

Outi lupasi palata ensi vuonna puolustaakseen Kottabos-mestaruuttaan sekä järjestää uuden pruuvitilaisuuden toisen teeman ympärillä. Odotamme innolla ja kiitämme etukäteen.

Comments are closed.